Pääsivu
Muistan jo lapsena olleeni tavattoman kiinnostunut vastakkaisesta
sukupuolesta, varsinkin nähdessäni alastonkuvia. Naapurin pojan kanssa
levitimme kerran lattialle läjän kuvia, jotka hän oli hankkinut
jostain. Taisimme jäädä silloin kiinni ”itse teosta”, mikä oli noloa
mutta samalla niin jännittävää. Vähän myöhemmin seurasivat ensimmäiset
ihastumiset kaupungin kauneimpiin tyttöihin, mutta olin tavattoman ujo
enkä koskaan uskaltanut lähestynyt tyttöjä. Sen sijaan aloin pyörittää
päässäni fantasioita, tai fantasiat pyörittää minua. Kasvoin
addiktiperheessä ja muistan olleeni paljon yksin kotona samoihin
aikoihin kuin seksuaalisuuteni heräsi. Pakenin yksinäisyyttä
itsetyydytykseen. Seksiaddiktiosta alkoi jo silloin tulla minulle
ihmissuhteiden korvike, vaikka tämän tajuamiseen meni lähes 20 vuotta.
Muistan vain sen valtavan hyvänolontunteen, joka minut valtasi aina
masturboidessani. Sain hetkellisen helpotukseen sisäiseen
pahanolontunteeseen, mutta jo tuossa varhaisessa vaiheessa käytökseni
sai pakonomaisia piirteitä. Joskus tyydytin itseäni useita kertoja
päivässä, jopa silloin kun perheeni oli kotona.
Pitääkseni tämän tarinan lyhyenä, tätä samaa käytöstä jatkoin lähes
kolmekymppiseksi asti. Pahimmillaan addiktio vei valtavasti energiaa
ja aikaa. Opiskeluaikoina piti joskus lähteä kesken päivän kotiin
runkkaamaan. Kuten niin monen muunkin kohdalla, oma seksiaddiktioni
paheni internetin yleistyessä. Vaikka minulla ei ollut nettiyhteyttä
kotona, toteutin addiktiota opiskelupaikalla ja vieraillessani
vanhempieni luona. Joskus ostin pornofilmejä ja -lehtiä, jotka aina
jonkun ajan päästä heitin roskikseen, kun elämäni kaaoksesta johtuva
häpeä sai minut valtaansa. Edes seurustelu ei vähentänyt addiktiivista
käyttäytymistäni, monesti ovat entiset kumppanini joutuneet toimimaan
”käden jatkeena”.
Opintojeni ollessa loppuvaiheessa paloin loppuun ja masennuin.
Ainainen suorittaminen ei täyttänyt sitä sisäistä tyhjyyttä ja huonoa
itsetuntoa, jota olin koko elämäni tuntenut. Addiktio ei enää auttanut
pakenemaan todellisuutta. Oli aika alkaa kohdata elämä sellaisena kuin
se todellisuudessa oli. Pääsin mukaan yhteen toiseen Kahdentoista
askeleen ohjelmaan ja elämäni alkoi parantua. Tiedostin
seksiaddiktioni ja jossain vaiheessa puhuin siitä palavereissa sen
verran kun kehtasin, mutta silloin tuntui, että kaikki ryhmätoverini
eivät sitä pystyneet sulattamaan. Pahin häpeä addiktion suhteen oli
kuitenkin murrettu. Aloin seurustella ja jätin pornonkatselun
kokonaan. Olin reilun vuoden kuivilla, mutta addiktio puhkesi
uudelleen, kun muutin joksikin aikaa ulkomaille työskentelemään. Olin
jälleen yksin ja elin taas täysipäiväistä seksiaddiktin elämää. Tämä
aika oli hyvin opettavaista. Ymmärsin vihdoin, että tarvitsen toisten
toipuvien addiktien tukea toipuakseni.
Muutama kuukausi kotiinpaluuni jälkeen liityin silloiselle SAA:n
keskustelupalstalle ja kerroin Kahdentoista askeleen kummille
ongelmastani. Minua oli onneksi siunattu kummilla, joka tunsi
ongelman. Kului taas muutama kuukausi, ja elämääni ilmestyi uusi
siunaus. SAA:n keskustelupalstalla eräs kohtalotoveri kyseli, olisiko
kotiseudullamme halukkaita perustamaan SAA-ryhmää paikkakunnalle.
Vastasin tuohon ilmoitukseen, ja muutaman viikon päästä ryhmä alkoi
pyöriä. Toinen Kahdentoista askeleen toveriseura vuokrasi meille
kokoustilat ja saimme toiselta SAA-ryhmältä tarvittavat materiaalit
kokousten pyörittämiseen. Tänä päivänä en osaa pitää näitä sattumuksia
elämässäni minään muuna kuin armon osoituksina. Olen ollut onnekas,
sillä tuosta ryhmän perustamisesta lähti todellinen toipuminen
käyntiin.
Nykyään tiedän, että minulla on vaihtoehtoja. Jos ”sairaskohtaus”
uhkaa tulla päälle, voin kilauttaa kaverille, lukea
SAA-kirjallisuutta, lähteä kävelylle tai pitää itsestäni muulla tavoin
huolta. Syön riittävästi ja terveellisesti, nukun tarpeeksi, pidän
yhteyttä kummiin ja ryhmätovereihin ja huolehdin siitä, että kotona
välit vaimon kanssa säilyvät sopuisina. Toipuminen on ollut hidasta ja
retkahduksia on tullut aika ajoin, mutta putsit kauteni ovat
pidentyneet koko ajan, ja ne ovat antaneet uskoa ja luottamusta
toipumiseen ja selkeyteen. Tänään voin sanoa, että nautin elämästä ja
olen kiitollinen joka päivästä, myös hankalista.
sukupuolesta, varsinkin nähdessäni alastonkuvia. Naapurin pojan kanssa
levitimme kerran lattialle läjän kuvia, jotka hän oli hankkinut
jostain. Taisimme jäädä silloin kiinni ”itse teosta”, mikä oli noloa
mutta samalla niin jännittävää. Vähän myöhemmin seurasivat ensimmäiset
ihastumiset kaupungin kauneimpiin tyttöihin, mutta olin tavattoman ujo
enkä koskaan uskaltanut lähestynyt tyttöjä. Sen sijaan aloin pyörittää
päässäni fantasioita, tai fantasiat pyörittää minua. Kasvoin
addiktiperheessä ja muistan olleeni paljon yksin kotona samoihin
aikoihin kuin seksuaalisuuteni heräsi. Pakenin yksinäisyyttä
itsetyydytykseen. Seksiaddiktiosta alkoi jo silloin tulla minulle
ihmissuhteiden korvike, vaikka tämän tajuamiseen meni lähes 20 vuotta.
Muistan vain sen valtavan hyvänolontunteen, joka minut valtasi aina
masturboidessani. Sain hetkellisen helpotukseen sisäiseen
pahanolontunteeseen, mutta jo tuossa varhaisessa vaiheessa käytökseni
sai pakonomaisia piirteitä. Joskus tyydytin itseäni useita kertoja
päivässä, jopa silloin kun perheeni oli kotona.
Pitääkseni tämän tarinan lyhyenä, tätä samaa käytöstä jatkoin lähes
kolmekymppiseksi asti. Pahimmillaan addiktio vei valtavasti energiaa
ja aikaa. Opiskeluaikoina piti joskus lähteä kesken päivän kotiin
runkkaamaan. Kuten niin monen muunkin kohdalla, oma seksiaddiktioni
paheni internetin yleistyessä. Vaikka minulla ei ollut nettiyhteyttä
kotona, toteutin addiktiota opiskelupaikalla ja vieraillessani
vanhempieni luona. Joskus ostin pornofilmejä ja -lehtiä, jotka aina
jonkun ajan päästä heitin roskikseen, kun elämäni kaaoksesta johtuva
häpeä sai minut valtaansa. Edes seurustelu ei vähentänyt addiktiivista
käyttäytymistäni, monesti ovat entiset kumppanini joutuneet toimimaan
”käden jatkeena”.
Opintojeni ollessa loppuvaiheessa paloin loppuun ja masennuin.
Ainainen suorittaminen ei täyttänyt sitä sisäistä tyhjyyttä ja huonoa
itsetuntoa, jota olin koko elämäni tuntenut. Addiktio ei enää auttanut
pakenemaan todellisuutta. Oli aika alkaa kohdata elämä sellaisena kuin
se todellisuudessa oli. Pääsin mukaan yhteen toiseen Kahdentoista
askeleen ohjelmaan ja elämäni alkoi parantua. Tiedostin
seksiaddiktioni ja jossain vaiheessa puhuin siitä palavereissa sen
verran kun kehtasin, mutta silloin tuntui, että kaikki ryhmätoverini
eivät sitä pystyneet sulattamaan. Pahin häpeä addiktion suhteen oli
kuitenkin murrettu. Aloin seurustella ja jätin pornonkatselun
kokonaan. Olin reilun vuoden kuivilla, mutta addiktio puhkesi
uudelleen, kun muutin joksikin aikaa ulkomaille työskentelemään. Olin
jälleen yksin ja elin taas täysipäiväistä seksiaddiktin elämää. Tämä
aika oli hyvin opettavaista. Ymmärsin vihdoin, että tarvitsen toisten
toipuvien addiktien tukea toipuakseni.
Muutama kuukausi kotiinpaluuni jälkeen liityin silloiselle SAA:n
keskustelupalstalle ja kerroin Kahdentoista askeleen kummille
ongelmastani. Minua oli onneksi siunattu kummilla, joka tunsi
ongelman. Kului taas muutama kuukausi, ja elämääni ilmestyi uusi
siunaus. SAA:n keskustelupalstalla eräs kohtalotoveri kyseli, olisiko
kotiseudullamme halukkaita perustamaan SAA-ryhmää paikkakunnalle.
Vastasin tuohon ilmoitukseen, ja muutaman viikon päästä ryhmä alkoi
pyöriä. Toinen Kahdentoista askeleen toveriseura vuokrasi meille
kokoustilat ja saimme toiselta SAA-ryhmältä tarvittavat materiaalit
kokousten pyörittämiseen. Tänä päivänä en osaa pitää näitä sattumuksia
elämässäni minään muuna kuin armon osoituksina. Olen ollut onnekas,
sillä tuosta ryhmän perustamisesta lähti todellinen toipuminen
käyntiin.
Nykyään tiedän, että minulla on vaihtoehtoja. Jos ”sairaskohtaus”
uhkaa tulla päälle, voin kilauttaa kaverille, lukea
SAA-kirjallisuutta, lähteä kävelylle tai pitää itsestäni muulla tavoin
huolta. Syön riittävästi ja terveellisesti, nukun tarpeeksi, pidän
yhteyttä kummiin ja ryhmätovereihin ja huolehdin siitä, että kotona
välit vaimon kanssa säilyvät sopuisina. Toipuminen on ollut hidasta ja
retkahduksia on tullut aika ajoin, mutta putsit kauteni ovat
pidentyneet koko ajan, ja ne ovat antaneet uskoa ja luottamusta
toipumiseen ja selkeyteen. Tänään voin sanoa, että nautin elämästä ja
olen kiitollinen joka päivästä, myös hankalista.
