Pääsivu
Minun tarinani kirjoittaminen on ollut mielessä jo pitkään mutta aina oon lykännyt sitä. Nyt kuitenki tuntuu Olevan sopiva hetki sen kirjoittamiseen. Oon tässä tällä hetkellä sairaslomilla masennuksen takia ja tässä on ollut aikaa miettiä omaa elämää ja paneutua tähän riippuvuuteen.
Lapsuuteni elin vahvasti uskonnollisessa perheessä jossa seksuaalisuus oli tabu eikä siitä ollut lupa puhua. Tämä on tietysti ollut yksi asia mikä on varmasti johtanut kiinnostumiseen pornoon. Lapsuudessani oli muitakin asioita mitkä ovat vaikuttaneet negatiivisella tavalla elämääni. Olen pitänyt itseäni pienestä pitäen kummajaisena, hävettävänä ja jotenki on tuntunut lapsena siltä että on oikein että mua on kohdeltu huonosti. Olen käynyt erityiskoulun oppimisvaikeuksien takia ja se on entisestään lisännyt sitä ajattelua, että olen erillainen kuin muut ja eikä minulla oo oikeutta elämäään.Suhteeni omaan isääni oli hyvin etäinen ja musta usein tuntu että isä oli pettynyt muhun ja häntä hävetti se että oma poika kävi erityiskoulua.
Muistan hyvin ensi kosketukset pornoon ja jotenki se vaan iski muhun täydellä voimalla. Siitä tuli mun juttu mistä minä vain tiesin ja se oli se salainen maailma johonka uppouduin. Lapsuuden kodissamme ei ollut pornolehtiä eikä videoita mutta mulla toimi siihen aikaa virikkeenä mainokset ja romaanit. Myöhemmässä vaiheessa kun muutin omilleni kaapeli ja nettiporno ottivat yli vallan ja kun muutenki olen taipuvainen yksinäisyyteen ja erakoitumiseen tämä meni kaiken edelle ja elämäni tärkein asia oli porno. Useasti mielessä kävi kalvava epäilys että kaikki ei oo kohdallaan mutta annoin kuitenkin vain mennä. Jossakin vaiheessa olin siinä tilanteessa että näin ei voi
jatkua. Aluksi yritin päästä eroon tästä pelkällä tahdon voimalla mutta heikoin tuloksin.
Oikeastaan viimesenä oljenkortena kun tämä pakkomielle oli ottanut täyden vallan elämästäni kävelin ensimmäistä kertaa saa-ryhmään. Tämä on ollut jollakinlailla käännöskohta elämässäni. Ryhmässä olen tullut hyväksytyksi ja sellaisia asioita pääsin kertomaan ääneen mitä jossakin elämän vaiheessa päätin vieväni nämä hautaan saakka. Nyt kun reilut pari vuotta olen ryhmässä käynyt niin repsahtamisia tulee edelleen. Kuitenkin olen oppinut valtavan
paljon ja yritän pysyä ohjelmassa ja elämään päivä kerrallaan. Olen erittäin kiitollinen kaikille jotka ovat tukeneet mua toipumisessani ja ryhmässä olen saanut juuri sitä välittämistä ja ymmärrystä josta jäin lapsena paitsi.
Lapsuuteni elin vahvasti uskonnollisessa perheessä jossa seksuaalisuus oli tabu eikä siitä ollut lupa puhua. Tämä on tietysti ollut yksi asia mikä on varmasti johtanut kiinnostumiseen pornoon. Lapsuudessani oli muitakin asioita mitkä ovat vaikuttaneet negatiivisella tavalla elämääni. Olen pitänyt itseäni pienestä pitäen kummajaisena, hävettävänä ja jotenki on tuntunut lapsena siltä että on oikein että mua on kohdeltu huonosti. Olen käynyt erityiskoulun oppimisvaikeuksien takia ja se on entisestään lisännyt sitä ajattelua, että olen erillainen kuin muut ja eikä minulla oo oikeutta elämäään.Suhteeni omaan isääni oli hyvin etäinen ja musta usein tuntu että isä oli pettynyt muhun ja häntä hävetti se että oma poika kävi erityiskoulua.
Muistan hyvin ensi kosketukset pornoon ja jotenki se vaan iski muhun täydellä voimalla. Siitä tuli mun juttu mistä minä vain tiesin ja se oli se salainen maailma johonka uppouduin. Lapsuuden kodissamme ei ollut pornolehtiä eikä videoita mutta mulla toimi siihen aikaa virikkeenä mainokset ja romaanit. Myöhemmässä vaiheessa kun muutin omilleni kaapeli ja nettiporno ottivat yli vallan ja kun muutenki olen taipuvainen yksinäisyyteen ja erakoitumiseen tämä meni kaiken edelle ja elämäni tärkein asia oli porno. Useasti mielessä kävi kalvava epäilys että kaikki ei oo kohdallaan mutta annoin kuitenkin vain mennä. Jossakin vaiheessa olin siinä tilanteessa että näin ei voi
jatkua. Aluksi yritin päästä eroon tästä pelkällä tahdon voimalla mutta heikoin tuloksin.
Oikeastaan viimesenä oljenkortena kun tämä pakkomielle oli ottanut täyden vallan elämästäni kävelin ensimmäistä kertaa saa-ryhmään. Tämä on ollut jollakinlailla käännöskohta elämässäni. Ryhmässä olen tullut hyväksytyksi ja sellaisia asioita pääsin kertomaan ääneen mitä jossakin elämän vaiheessa päätin vieväni nämä hautaan saakka. Nyt kun reilut pari vuotta olen ryhmässä käynyt niin repsahtamisia tulee edelleen. Kuitenkin olen oppinut valtavan
paljon ja yritän pysyä ohjelmassa ja elämään päivä kerrallaan. Olen erittäin kiitollinen kaikille jotka ovat tukeneet mua toipumisessani ja ryhmässä olen saanut juuri sitä välittämistä ja ymmärrystä josta jäin lapsena paitsi.
